data/www.finland.hu/Finnish/24#33ab88c6-8e0b-496b-9a82-bb7b8aa4139c.txt

Uutiset, 24.10.2016
Suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikulan puhe Budapestin I. kaupunginosan juhlassa 23.10.2016
Hyvä ystävät, Hyvät naiset ja herrat!
Kirkonkellot ovat soineet Suomessa viikon ajan joka ilta kaikkialla. Suomalaiset haluavat muistaa tällä tavalla niitä ihmisiä, jotka viime viikkojen aikana ovat kuolleet Syyrian hallituksen ja venäläisten pommituksissa Aleppon kaupungissa. Me suomalaiset voimme tehdä kovin vähän tämän verilöylyn pysäyttämiseksi. Mielipiteen siitä kuitenkin voi ja - pitää sanoa. Jokailtainen kirkonkellojen soitto on protesti kaikki mittasuhteet menettänyttä, siviileihin kohdistuvaa, väkivaltaa vastaan. Kyse Syyriassa ei ole ideologioista vaan vallanhimosta ja pelosta. Vallan menettämisen pelosta.
Hyvät ystävät!
Kuusikymmentä vuotta sitten todisti maailma toivon heräämistä Unkarissa. Kahden viikon ajan elivät unkarilaiset – ja heidän mukanaan koko läntinen maailma - siinä uskossa, että vapaus voittaisi. Toisin kävi. Neuvostoliiton panssarit tulivat Budapestin kaduille. Tuhansia unkarilaisia kuoli ja sadat tuhannet pakenivat ulkomaille.
Ihmiset kuolivat ja - pakenivat kotimaastaan koska he halusivat toteuttaa elämässään läntisiä arvoja, parempaa elämää ja oikeudenmukaisuutta. Eurooppa ja myöhemmin koko maailma tarjosi turvapaikan sitä tarvitseville. Sympatiaa virtasi Unkariin. - mutta siitä oli vain vähän apua venäläisiä tankkeja tai myöhemmin seuranneita teloituksia vastaan.
Suomalaiset elivät noita päivä syvän myötätunnon vallassa. Unkarilaisten asia oli kaikkien suomalaisten asia. Kaikkialla Suomessa järjestettiin keräyksiä ja tapahtumia joissa hankittiin varoja unkarilaisten auttamiseksi. Tilanne Suomessakaan ei ollut helppo. Suomi oli saattanut oman sotansa loppuun vain kaksitoista vuota aikaisemmin. Suomalaisten oli ehkä helpompi samaistua unkarilaisten tilanteeseen kuin muiden.
Kukaan ei tiennyt mitä Budapestin lokakuusta seuraa. Halu auttaa veljeskansaa oli kuitenkin suuri. Suomalaisten avusta Unkarille 1956 on tänä vuonna julkaistu kirja - ja siitä on esillä vaikuttava näyttely. Se on esillä Budapestin valtionoopperan lämpiössä marraskuun loppuun asti.
Ehkä on hyvä jatkaa hetki sillä, miltä Unkarin historia kansanousun jälkeen näyttäytyi minun ja ehkä useampien suomalaisten silmiin.
Ennen muuta Kansannousu oli kylmän sodan tärkein vedenjakaja. Venäläiset tankit pysäyttivät unkarilaiset, mutta vain hetkeksi. Vaikeassa tilanteessa hivutettiin Unkaria varovaisesti lähemmäs kohti vapauden arvoja. Elämä oli muita sosialistisia maita taloudellisesti ja henkisesti parempaa. Ulkomaille matkustaminen oli helpompaa. Ennen toista maailmansotaa kukoistanut erityinen, suomen -ja unkarinkielten sukulaisuuteen perustunut suhde eli taas vahvana. Suomeen päästiin matkustamaan helpommin kuin muualle.
Minulle oli vain luonnollista, että muuri idän ja lännen välillä murtui ensimmäisenä juuri Unkarissa. 1983 päästivät Unkarin rajaviranomaiset satoja DDR:n asukkaita pakenemaan Itävallan puolelle. Tämä oli viimeinen piste siinä prosessissa joka vapautti itäeurooppalaiset kansat, päästi ne takaisin kotiin, yhteyteen muun Euroopan kanssa ja kaatoi lopulta Neuvostoliiton.
Kansannousuja, vastarintaa kommunistihallintoa vastaan oli muissakin Itä-Europan maissa. Unkarin tapahtumat olivat dramaattisuudessaan kuitenkin omaa luokkaansa. Unkarin keräämä sympatian ja myötätunnon pääoma oli suuri. "Unkari" oli vuodesta 1956 lähtien symboli vapaudelle - ja sellaisena se säilyi aina järjestelmän muutokseen asti.
Mainepääomaan, imagon merkitystä ei diplomatiassa pidä aliarvioida. Tullessaan Euroopan Unionin jäseneksi 12 vuotta sitten oli Unkarin matkalaukku täynnä edellisinä vuosikymmeninä kerättyä pääomaa – sitä joka oli saanut alkunsa vuoden 1956 kansannoususta. Sillä oli suurta merkitystä Unkaria koskeneisiin taloudellisiin ja poliittisiin ratkaisuun. Yhä edelleen saa Unkari per capita suurimmat EU:n rakennetuet. Pelkästään rationaalisin perustein ei tätä voi selittää. Toivon sydämestäni että tämä, Unkarin hyvä maine, jatkuu myös tulevaisuudessa.
Hyvät ystävät!
Kuten alussa kerroin, soivat kirkonkellot Suomessa joka ilta. Näiden saattokellojen surullista soittoa jatketaan huomiseen, YK-päivään asti. Kellot soivat Aleppon siviiliuhrien muistolle ja protestiksi tappamista vastaan kaikkialla.
Juuri tänään, sunnuntaina 23.10. nuo kellot soivat myös kaikkien niiden rohkeiden unkarilaisten kunniaksi ja muistolle, jotka kuolivat tai haavoittuivat lokakuun 1956 tapahtumissa, tai jotka joutuivat lähtemään pakolaisiksi.
Tervehdin teitä, hyvät ystävät, omasta ja kaikkien suomalaisten puolesta vuoden 1956 Kansannousun 60-vuotispäivän johdosta.